Sana viikonvaihteeksi

Yksityinen kielitoimisto   
 
   

Viikon sana on visuaalinen suunnittelu.
 

Viime viikolla Suoran linjan toimittaja keräsi vinkkejä ysärisivuista. Idea on saattanut tulla Jaana Waarin opinnäytetyöstä, joka käsitteli verkkosivujen ulkoasua ajanjaksona 1996−2003. Oli suorastaan nostalgista tutkiskella noita alkuajan sivustoja, joiden parissa askaroimme itsekin, kun aloittelimme verkko-opettajien ja suunnittelijoiden kouluttamista. Sivustot olivat usein kirkkaanvärisiä ja epäyhtenäisiä. Yleensä sivu oli keskitetty selainikkunaan, ja eri sisällöt erotettiin raskailla palkeilla toisistaan. Kuvituksessa käytettiin valmiita symboleita ja kevyitä graafisia elementtejä valokuvien sijaan, koska hitaat internetyhteydet rajoittivat valokuvien käyttöä. Suuri osa sisällöistä − esimerkiksi valikot − tehtiin kuvina, joita oli hankala päivittää. Toisin kuin nykyään fontteina suosittiin päätteellisiä kirjasintyyppejä, lähinnä Timesia. Vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen tekstipainotteisuus lisääntyi, sisältönostot yleistyivät ja pysyvien elementtien paikka vakiintui, esimerkiksi logo siirtyi vasempaan ja haku oikeaan yläkulmaan. Näihin aikoihin julkaisujärjestelmät alkoivat yleistyä ja verkkosivujen ilme muuttui ylipäätään yhtenäisemmäksi. Historian tunteminen kuitenkin lisää ymmärrystä varhaisia sivustoja kohtaan, jotka nykyisin tuntuvat huvittavilta.


Edelliset viikon sanat


kielipoliisi
 
 
 
 
Twitter
 
Facebook
 
 
Etusivu | Kielitoimisto | Superhyvä | Oppimateriaali | Verkkomateriaalit | Näytteet | Kuumat linkit | Verkkoyhteisöt | Sana viikonvaihteeksi | Tekijänoikeudet | Kirjailijavieras