Sana viikonvaihteeksi

Yksityinen kielitoimisto   
 
   

Viikon sana on identiteettivarkaus.
 

Sosiaalisen median palveluissa on tullut viipyiltyä viime viikkoina tavallista enemmän. Palvelujen käyttäjäkunta laajenee koko ajan, samoin pelko identiteettivarkauksista, sillä esimerkiksi Twitterissä käyttäjien tileihin oli viikonloppuna murtauduttu ja tilinomistajien nimissä oli lähetetty valeviestejä. Tietosuojavaltuutetun mukaan verkkopalvelujen ei tarvitse kertoa identiteettivarkauksista uhreille, mikä tuntuu uskomattomalta. Usein me käyttäjätkin olemme turhan huolettomia, sillä eri palveluissa käytetään samoja tunnuksia ja salasanat valitaan edelleen top 10 -listan kärjestä: 123456, salasana, password. Yleisohjehan on, että salasanat pitäisi vaihtaa parin kuukauden välein, niitä pitäisi vahvistaa erikoismerkeillä ja palveluissa ei pitäisi käyttää samoja tunnuksia kuin sähköpostissa. Tietokone-lehti uutisoi lauantaina Symantecin nettityökalusta, jolla voi laskea henkilötietojensa arvon pimeillä verkkomarkkinoilla. Tiedoistani irtoisi laskurin mukaan parhaimmillaan 725 dollaria, mutta huutokaupassa ne voisi saada jopa 12 eurolla. Satasella saisin itse ostaa pimeästä verkkokaupasta uuden entistä lupsakamman identiteetin.


Edelliset viikon sanat


kielipoliisi
 
 
 
 
Twitter
 
Facebook
 
 
Etusivu | Kielitoimisto | Superhyvä | Oppimateriaali | Verkkomateriaalit | Näytteet | Kuumat linkit | Verkkoyhteisöt | Sana viikonvaihteeksi | Tekijänoikeudet | Kirjailijavieras