| |
Viikon sana on versaali.
Juhlapäivien nimet kirjoitetaan tunnetusti pienellä alkukirjaimella, mutta joulu ja uusivuosi ovat yhtä versaalin eli suuraakkosten juhlaa; oikein kirjoitettuja toivotuksia on mahdotonta löytää korteista tai ilmoituksista. Kuitenkin suuraakkoset ovat onneksi väistymässä gemenan eli pienaakkosten tieltä otsikoissa ja valikoissa. Viime vuonna voimaan tullut asettelustandardi ohjeistaa jo kirjoittamaan asiakirjojen otsikot sekä nimet pienaakkosin lukuun ottamatta alkukirjainta, mikä parantaa varsinkin sisällysluettelojen luettavuutta. Korostuskeinona suuraakkosia ei ole enää aikoihin suosittu juuri niiden vaikealukuisuuden takia. Valikoissa versaalia tapaa vielä aika ajoin, vaikka muun muassa Jakob Nielsen on varsin vakuuttavasti osoittanut, että valikon sanahahmot on helpompi tunnistaa, kun käytetään gemenaa. Eiköhän siis kaikki toivoteta tällä kertaa pienillä kirjaimilla iloista uuttavuotta (= uudenvuodenpäivä) ja menestystä koko uudeksi vuodeksi 2009.
|

 
 
|