Sana viikonvaihteeksi

Yksityinen kielitoimisto   
 
   

Viikon sana on tehtävätuki.
 

Työssä vain muutos on pysyvää. Henkilöstön täytyy oppia uusia taitoja, uudistaa menettelyjä ja hallita kasvavaa tietomäärää. Itse asiassa oppiminen ei kuitenkaan ole aina välttämätöntä toivottujen tulosten aikaansaamiseksi.

Monipolvisissa vaikeissa tehtävissä – jotka pitää tehdä oikein ja oikeassa järjestyksessä – mallinnettu tehtävätuki vähentää ulkoaopettelun tarvetta. Sairaalan leikkaussalissa tai lentokoneissa olevat tarkistuslistat ovat tehtävätukia – ihmisten ei haluta vaativissa tilanteissa toimivan pelkästään muistinsa varassa. Tehtävätuki on luotettava muistuttaja. Se opastaa kriisitilanteessakin vaihe vaiheelta, miten toimien on edettävä, jotta päästään toivottuun lopputulokseen.

Tehtävätuki myös helpottaa koulutusta. Ulkoa lukemisen sijaan henkilöstö harjoittelee käyttämään tehtävätukea ja jatkaa sen hyödyntämistä samalla tavalla työssään.

Viikon sanan kirjoittajana vierailee Dave Ferguson, joka on luonut tehtävätukia muun muassa GE:lle, Kraft Foodsille ja vakuutusyhtiöille. Hän on luennoinut aiheesta konferensseissa ja järjestänyt työpajoja tehtävätukien rakentamisesta. Lisätietoja sivulta Dave's Ensampler.


Edelliset viikon sanat


kielipoliisi
 
 
 
 
Twitter
 
Facebook
 
 
Etusivu | Kielitoimisto | Superhyvä | Oppimateriaali | Verkkomateriaalit | Näytteet | Kuumat linkit | Verkkoyhteisöt | Sana viikonvaihteeksi | Tekijänoikeudet | Kirjailijavieras