| |
Curriculum
|

|
 |
Putu Oka Sukanta
Putu Oka Sukanta syntyi 1939 Singarajassa Balilla. Hän alkoi jo nuoruudessaan kirjoittaa
Yogyakartassa, Jakartassa ja Balilla ilmestyviin lehtiin. Putu toimi aktiivisesti myös teatterin parissa ja hänet valittiin
vuonna 1958 Balin parhaaksi lausujaksi
Suharnon presidenttikaudella Indonesian sotilashallitus eliminoi satoja
tuhansia kansalaisiaan poliittisissa vainoissa. Kirjailijat, joiden
epäiltiin kuuluvan kulttuurijärjestö Lekraan, joko tapettiin tai
vangittiin. Vuonna 1965 myös Putu Oka Sukanta teljettiin vankilaan,
jossa hän vietti kymmenen vuotta ilman oikeudenkäyntiä tai
edes syytteen nostamista.
|
|
 |
Vankilassa hän tutustui kiinalaiseen lääkäriin ja perehtyi
tämän opastuksella kiinalaiseen lääketieteeseen. Hän harjaantui
akupunktuurikoksi ja jatkoi opintojaan vapautumisensa jälkeen mm.
Taipeissa ja Hong Kongissa.
Vuonna 1980 Putu perusti Indonesian
perinteistä lääkintää edistävän säätiön. Vaikka hallitus vastusti säätiön
työtä, se onnistui pelastamaan useita indonesialaisia uhanalaisia
yrttikasveja. Nykyään Putu on Indonesian luonnonparantajayhdistyksen
puheenjohtaja. Hänen säätiönsä ylläpitää klinikkaa ja
lääkekasviviljelmää, jotka tarjoavat ilmaista terveydenhoitoa
köyhimpien yhteisöjen ihmisille. Putu on julkaissut kymmenen aihetta
käsittelevää kirjaa.
|
|
 |
Vankilasta vapautumisen jälkeen Putu Oka Sukantan kirjoituksia
sensuroitiin pitkään ja viranomaiset diskriminoivat hänen työtään
monin tavoin. Hänen henkilökortissaan oli merkintä siitä, että hän
oli entinen poliittinen vanki, mikä esimerkiksi esti pääsyn moniin
tavallisiin ammatteihin ja teki mahdottomaksi saada tekstejä julkaistuksi. Vuonna 1982 Putu kuitenkin onnistui
samaan toisen palkinnon Jakartassa ympäristönsuojelua
käsittelevässä kirjoituskilpailussa. Seuraavina vuosina hän
työskenteli teatterin parissa mm. Sri Lankassa ja
Bangladeshissa. 1985 Putu teki laajan kiertomatkan Australiaan, jossa
hän luennoi
indonesialaisesta kirjallisuudesta ja lausui runojaan. Vuonna 1987 hän
sai Nemis-kirjallisuuspalkinnon novelillaan Luh Galuh.
|
|
| |
Vuonna 1989 Putu esitelmöi useissa Euroopan maissa ja vietti useita
kuukausia
Berliinissä muurin murtumisen aikoihin. Tuolloin syntyi runokokoelma
Berlin - tembok, matahari. 1990-luvulla Putu on luennoinut useaan otteeseen mm.
Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Hän on jatkuvasti toiminut aktiivisesti
myös vaihtoehtolääketieteen parissa. Viime aikoina hän on suuntautunut
erityisesti aids-potilaiden hoitoon ja saanut toiminnastaan laajaa
kansainvälistä tunnustusta.
|
|
| |
Putu Oka Sukantan kaunokirjallista tuotantoa
- I Belog, 1982, kokoelma balilaisia lasten tarinoita
- Selat bali, 1982 (runokokoelma)
- Salam, 1985, engl. Greetings ( runokokoelma)
- Tembang Jalak Bali, 1986, engl. The Song of the
Starling ( runokokoelma)
- Tas, 1986, saks. Die Tasche (novellikokoelma)
- Luh Galuh, 1987 (novellikokoelma)
- Tas Pilihan, 1989, saks. Er gab mir (runoja ja novelleja)
- Berlin - tembok, matahari, 1991, saks.;
Die Sonne Die Mauer Berlin ( runokokoelma)
- Keringat Mutiara, 1991, engl. Sweat Of Pearls
- Kelakar air,air berkelakar, 1991, engl. The water plays tricks on us
- Perjalanan Penyair, 1999
- Merajut Harkat, 1999 (romaani)
- Kerlap-kerlip mozaic, 2000, engl. Sparkling of Mozaic (romaani)
Putu Oka Sukanta -linkkejä
|
|